Sitten kun luultiin että elämä alkaa olla lähempänä entistä normaalia, hyökkäsi Venäjä Ukrainaan helmikuun 24. päivänä vuonna 2022. Sota Euroopassa. Ensin kuviteltiin että sota loppuu hetkessä, että Venäjä vetää joukkonsa pois. Nyt on vuosi 2023, kohta jo toukokuu ja Venäjä jatkaa edellen koko maailman tuomitsemaa hyökkäyssotaansa Ukrainaan. Ollaan pelätty jopa nälänhätää monissa maissa joihin vehnä tuotetaan lähinnä Ukrainasta.  Ukrainasta on tullut Suomeen 2022 aikana noin 45.000 pakolaista! Maansisäisiä pakolaisia on ollut jopa 6.5 miljoonaa. Venäjälle asetetut pakotteet ovat olleet mittavimmat oman historiani aikana. Venäjän aloittama sota kiihdyttää ilmastonmuutosta luultavasti enemmän kuin koko Euroopan tehtaat yhteensä mutta kukaan ei halua puhua siitä.

Olen kiitollinen siitä että äitini ei ole näkemässä tätä aikaa. Hän kuoli keväällä 2021, päivä ennen syntymäpäivääni ja äitienpäivää. Toivon että hän on nyt taas isän kanssa ja molemmat saavat olla voimansa tunnossa ja levätä rakkaudellisessa ajattomassa tilassa meitä maailmaan jääneitä seuraten. 

Ukrainan sodan myötä Suomesta tuli vihdoin Naton jäsenmaa 04.04.2023 - Turkki hangoitteli vastaan pisimpään, muut Euroopan maat olivat heti valmiita toivottamaan Suomen mukaan. 

Meidän kotona vaikuttava perhe on kutistunut kolmeen henkilöön - täällä asuu enää minä, mieheni ja nuorin lapseni, pian 16v tytär. Esikoinen muutti omilleen yhdessä kumppaninsa kanssa jo kaksi vuotta sitten. Vanhempi tyttäreni taas muutti kotoa tämän vuoden helmikuussa. Hän ja kumppaninsa asuivat meillä yli 2 vuotta samassa huoneessa joten molemmat saivat nähdä ja kokea monella tavalla yhdessä asumista ja toisen asennetta taloudenpitoon ennen omaan osoitteeseen muuttoa. Tämä toivon mukaan on keventänyt yhteisten tapojen opettelua omassa asunnossa. Tytär opiskelee, kirjoittaa ensivuonna ylioppilaaksi ja kumppani käy töissä. Olemme etuoikeutettuja kun saamme seurata nuorten elämää melko läheltä - eivät onneksi muuttaneet kuin muutaman kilometrin päähän omasta kodistamme. Omien reviirien kartoittelut ovat silti ajankohtaisia meillä nyt. Meille perheen kutistuminen toi mahdollisuuden etätyöhuoneen sisustamiseen - nyt täällä on oikea säätöpöytä ja rauhallinen työtila jossa voi keskittyä työntekoon ja samalla pyörittää pesukonetta ja käydä omassa keittiössä lounaalla. 

Yksi uusi roolini on vuokranantaja ainoassa sijoitusasunnossani, äidin asunto jonka perintöosuudet lunastin veljiltä äidin kuoltua. Onnekseni löysin asuntoon heti ensiyrittämällä mukavat vuokralaiset joiden kanssa yhteistyö on ollut sujuvaa ja asiat on saatu hoidettua hyvässä hengessä. Itse olen käynyt asunnossa viimeksi 2021 lokakuussa mutta luotan heidän pitäneen siitä hyvää huolta. Olen nykyään kyseisen yhtiön hallituksen puheenjohtajana joten pääsen läheltä seuraamaan yhtiön asioita vanhojen hallituksen jäsenten tukemana.

Omassa työelämässä muutokset ovat olleet isoja. Vuonna 2017 lähdin opiskelemaan teknisen piirtäjän/suunnitteluassistentin työtä Rasekon ammattikouluun. Sieltä valmistuin 2019 ja jäin viimeiseen harjoittelupaikkaani Aluwelliin töihin puoleksi vuodeksi. 2019 lokakuussa siirryin töihin Siikonille piirtämään LVI-suunnitelmia. Elokuussa 2022 Suunnittelulinjalle - not much to say. Ei tule ikävä. Nyt maaliskuussa 2023 aloitin suunnitteluassistenttina LeVIAlla Koivulassa - tuntuu kuin olisin tullut kotiin! Tänne jään jos vain saan ja tuntuu että lämmin tunne on molemminpuolista tässä uudessa työperheessäni. Koen olevani hyödyksi, koen saavani riittävästi opastusta ja saan osakseni myös luottamusta. Kaikki hyvin, nyt voi keskittyä elämään! 

Käsityöt ovat edelleen mulle rakas harrastus ja nyt uutena projektina on neulepaita ohuesta Novitan Elegiasta. Teen sitä itse lasketuin silmukoin Niina Laitisen Ikkunaprinsessa-mallilla. Purku on tuon langan kanssa todella mielenkiintoista ja tuskaista! Meneillään on hiha numero 1 ja helman resorin pidennys ja uudelleen päättely jollain vielä mystisellä päättelytavalla joka ei kiristäisi EIKÄ jäisi löysäksi! Jännä nähdä, tuleeko paita joskus valmiiksi! Langat on ostettuna myös pariin seuraavaankin paitaan joten syytä olisi saada edes yksi valmiiksi! Toisena projektina on työn alla sytomyssyjä joista on naapurin rouvan mukaan pulaa TYKSin syöpäosastolla. Sytostaatit vievät joiltain sairastavilta hiukset ja paljastunut päänahka voi olla arka joten tarvitaan ärsyttämättömästä langasta neulottuja sopivankokoisia myssyjä. Itse neulon sellaista nyt ohuesta puuvillasta 2,25 puikolla. Työ on hidasta mutta se etenee, yhden myssyn olen jo saanut valmiiksi. Toki keskeneräisiä projekteja on muitakin - esim isänpäiväsukat viime vuodelta ja tyttärelle Jonsäärystimet.. mutta nekin valmistuvat kyllä joskus kun sopiva inspiraatio-aalto taas iskee. Lähes kaikki omat polvipituiset villasukat alkavat olla pohjastaan parsittuja joten niitäkin tarvitaan lisää - käytän pitkiä villasukkia läpi syksyn ja talven, elokuusta vähintään toiúkokuuhun joten niitä tarvitaan paljon - niille on jopa oma pyykkikori! 

Tulevan kesä aikana aiomme rakentaa terassin katoksineen uudestaan - olisi sitten paikka missä juhlia seuraavia YO-julhlia tai vaikka niitä meidän omia 100-vuotisjuhlia parin vuoden päästä! 80-v juhlat oli vuonna 2015 joten satasiinkaan ei ole enää kuin pari vuotta! 

Paljon olisi vielä muutakin kerrottavaa mutta sanainen arkkuni kaipaa lataantumista - lisää ensijaksossa.

Näihin tunnelmiin päätän raporttini täältä Paljaspäältä. Kiitos ja näkemiin! 

Mua ei lakkaa hämmästyttämästä elämän monet kasvot, alati vaihtuvat ilmeet ja tunnetilat. Omassa tarinnassa päällimmäisenä vaikuttavat kiitollisuus ja ilo. Elämän runsaat värit.

Syvä huokaus.. mitä tarkoittaa runsaus, runsaat värit?  Se saattaa jollekin yksilölle tarkoittaa isoa kaunista taloa, loistokasta uraa, kaunista/komeaa puolisoa (omani on ilo silmilleni ja hän on minulle hyvin rakas <3 ), huikean suuria tuloja, täydellistä terveyttä ja kuntoa. Ulkomaanmatkoja, täydellisen ehjäksi ja naarmuttomaksi hiottua parisuhdetta, mainetta, kunniaa ja jokapäiväistä yltäkylläistä onnea. Nämä asiat ovat hienoja ja ihania, mutta itse en niitä kaipaa eikä minulle ole niitä syliin kannettu. Ei, en ole jäänyt niistä paitsi, ne eivät vain ole minulle hintansa arvoisia. 

Mulle runsaus on paljon maanläheisempää ja yksinkertaisempaa. Koti, perhe, turvallisuus ja käytännöllisyys ovat mulle ne tärkeysjärjestyksen kärkiasiat. Näiden asioiden alle mahtuu kaikki mikä mulle on tärkeää. 

Perhe.. suuri sana, suuri asia. Oma perheeni on kohtuullisen kirjava. Meistä kai yksikään ei ole ihan tavallinen. No, riippuu tietenkin siitä, miten tavallinen määritellään. Ehkä olemmekin tietämättäni täysin tavallisia ihan jokainen. Nykyinen perheeni käsittää puolisoni lisäksi kolme lastani ja kolme vuotta sitten leskeksi jääneen äitini. Asumme äitini kanssa eri talouksissa mutta perheeseeni hän kuuluu. (Nuorimmainen sanoi isäni kuoltua, että nyt meidän pitää kai sitten pärjäillä kuudestaan - siihen meidän on ollut tyytyminen. Isän kanssa elettyjen vuosien muistot onneksi kulkevat mukanamme.) Me olemme jokainen omilla tavoillamme epätavallisia minun silmissäni mutta jätettäköön muiden ominaisuudet heidän itsensä haltuun - yritän kertoa vain itsestäni ja omista kokemuksistani.

Minä. Mittarissa tällä hetkellä 42 vuotta. Horoskooppi (yks mun uskonnoista..) härkä, jota hallitsee rakkauden planeetta Venus ja jonka mahtavista ominaisuuksista saa lukea kaikkea imartelevaa (=pelottavaa) jokaiselta astrologiaa käsittelevältä nettisivustolta tai kirjasta. Itsepäinen, mukavuudenhaluinen, laiska, perfektionisti, ylipainoon taipuvainen, ankara ja vaativa itselleen ja läheisilleen. Nämä pitävät paikkansa. Räjähdysherkkä myös, ainakin nurkkaan ajettuna tai silloin kun läheinen joutuu tai on vaarassa joutua kiusaamisen tai muun vääryyden uhriksi. Onneksi kuitenkin monet hyväksikin luettavat härkä-ominaisuudet olen itsessäni tunnistanut. Niihin tosin sisältyy kaikki pelottavatkin puoleni.  Olen myös sinisilmäinen - uskon ihmisistä hyvää kunnes toisin todistetaan. Tämä asenne tuo toisinaan pettymyksiä, mutta jatkuva epäluuloisuus, kateus ja pessimismi olisivat raskaammat taakat kuin satunnaiset pettymykset.

Koti. Rakastan kotiani. Sen sijaintia, lähes kaikkia ominaisuuksia, eniten käytännöllisyyttä ja sitä ettemme pysty tosissaan häiritsemään kovaäänisellä elämänmenollamme naapureita koska meillä ei ole seinänaapureita. Tämän rakennustyypin virallinen nimi on erillistalo, yhtiömuotona rivitalo ja ulkomuoto kuin omakotitalo. Oman aikansa suunnittelun kukkanen, avara ja suhteellisen muunneltavakin, ilmava ja vähäseinäinen, yläkerran vinokattoisuutensa vuoksi jumalattoman hankalasti sisustettava. Kyllä, kiinteistönvälittäjä käyttäisi ilmaisuja "monien mahdollisuuksien koti" "mielenkiintoinen" "avara" "helppohoitoinen" jne. Me rakastuimme tähän yhtiöön jo ennen oman kotimme hankkimista, ennen ensimmäistäkään yötä uudessa kodissamme josta emme vielä tuolloin tienneet juuri mitään - vain ulkonäön, sijainnin ja sen seinänaapurittomuuden. Arktinen ilmasto asunnon sisällä talvisin yllätti, samoin se että erittäin kosteina syksyinä parketti nousi olohuoneessa kaarelle. Hometta tällaiseen elementtilaatikkoon ei onneksi pysty kertymään etenkään kun kylppäritiloissakin vaikuttaa (liian kuumalla pidettävä) lattialämmitys. Omakotitalon tunnelmaa lisää se, että remontteja on riittänyt vähintään joka toiselle vuodelle. Jos ei yhtiön yhteisiä remontteja niin sitten asukkaiden omia päähänpistoja. Ensitöiksemme perkasimme etupihan istutukset heti ensimmäisen kevään sulatettua maan vuonna 2003. Isän, hänen autonsa, vahvan köyden ja lapion avulla saimme poistettua monta lumimarjapensasta ja puna-kanukka puun. Jätimme vain ruman kauniit betonipylväät joihin istutamme joka kevät uuden muratin ja tähtisilmät - violetin ja valkoisen - sekä kaksi alppiruusua jotka olivat ennen karsintaa vaarassa hukkua lumimarjapensaiden sekaan ja tukehtua hengiltä. Nyt nuo kaksi kimalaismagneettia ovat kasvaneet pituutta reilusti yli etupihan katoksen reunan. Ovat tulleet vuosien mittaan minulle niin rakkaiksi etten voisi kuvitellakaan elämää ja kotiamme ilman niiden läsnäoloa. Vuosien mittaan nämä rakkaat rodot ovat saaneet seurakseen luumupuun, muualta siirrettyä itseohjautuvaa taponlehteä ja vain toiselle puolelle etupihaa rakennetun muurireunuksen. Muuri rakennettiin vuonna 2003, toisen lapseni ensimmäisenä keväänä. Ajankohta on helppo muistaa koska muurikivet halkaistiin rautakangella tyttäremme nukkuessa päiväuniaan rattaissa vain muutaman metrin päässä. Hänen untaan ei pauke haitannut. Hän oli kiistämättä perheemme hyväunisin jäsen jo silloin. Hän on ainoa tuntemani lapsi jonka suusta voidaan kuulla lause "voitaisko jo mennä nukkumaan?"

Pienellä laatoituksella muurialueen takana, makuuhuoneemme ikkunan alla asuu nykyisin toisinaan myös esikoiseni rakas kaksipyöräinen sininen menopeli. 2006 koimme täällä myös putkiremontin ihanuudet - tosin kyseinen putkiremontti vaikutti asumiseen vain asunnon ulkopuolella. Kotimme oli tuolloin kuin saarella. Valtavat montut ja kaivannot lähestulkoon ympäröivät rakennuksen etupuolen, toisinaan emme päässeet autolla lähellekään tavallisesti etuoven vieressä sijaitsevaa autokatostamme. Myös kävellen kodin lähellä liikkuminen oli pelottavaa - monttujen yli kuljettiin erilaisia lankonkeja ja levyjä pitkin eivätkä suojiksi aetetut kaiteet ja nauhat olleet lähelläkään idioottivarmoja. Turvallisuudentunnetta eivät lisänneet myöskään ikkunan edessä liikkuneet valtavan kokoiset kauhat joita ohjaavat koneet hädintuskin mahtuivat kääntymään pihatiellä. Koneiden liikehdintää seurattiin silloin kauhunsekaisin tuntein keittiön ikkunasta - keskimmäinen lapseni suoritti tarkkailua vanhan pöytäkoneeni päällä seisoen, se kun oli tuolloin kaksivuotiaalle juuri sopivan korkuinen alusta. Vuoden 2008 ikkunaremontti oli myös mielenkiintoinen kokemus. Eräänä päivänä pihaan saapui kuoma-autokyydillä isoja paketteja erikokoisia elementti-ikkunoita. Eräänä toisena päivänä saapui purku- ja asennusmiehiä jotka poistivat vanhat ovet ja ikkunat uskomattomalla ripeydellä. Tämän jälkeen uusien asennus tapahtui vielä nopeammin ja sujuvammin kuin purku. Uudet ikkunat ja ovet muuttivat kodin entistäkin käytännöllisemmäksi, ikkunat tulivat helpommiksi puhdistaa vähempien ruutujen vuoksi ja ilme muuttui raikkaammaksi mustien karmien vaihtuessa valkoisiin. Turvallisuuskin parani yläkerran avattavien ikkunoiden korvatessa entiset kiinteät. Omia projektejamme ovat olleet takapihan terassin ja katoksen uusiminen (2008) ja yläkerran makuuhuoneen nukkumaparven rakennus (2013). Ne tosin olivat vain pientä näpertelyä vuoden 2015 täysremppaan verrattuna. Silloin muutimme koko maallisen omaisuutemme takapihalle aidan yli nostettuun merikonttiin ja itsemme majoitimme äitini yläkerran avoimeen tilaan. Siellä asuimme koko kolmen kuukauden remonttimme ajan ja muutimme takaisin kotiin jouluksi 2015. Tuo aika elämästämme oli  minut vuodepotilaaksi kaataneen pahenemisvaiheen vuoksi haasteita ja tuskaa täynnä, mutta nyt kun remontista on kulunut hiukan yli puolitoista vuotta, olemme uudelleen pikkuhiljaa rakastuneet aivan täysin muuttuneeseen kotiimme. Remontissa keittiö ja makuuhuone vaihtoivat paikkaa, kylppäri ja wc yhdistyivät ja yhdistetystä tilasta saatiin niin avara, ettei meidän tarvitse muuttaa täältä pois siinäkään tapauksessa että minun jalkani eivät enää palvelisi kunnolla ja käyttäisin pyörätuolia. Tämä tuskin jää viimeiseksi remontiksi mutta noin kymmenen vuoden tauko ennen seuraavaa remonttia tekisi luultavasti hyvää. 

Turvallisuus ja käytännöllisyys ovat mulle niin äärettömän tärkeitä ja rakkaita asioita, että ne ovat luultavasti vaikuttaneet mun pienessä maailmassani aivan jokaiseen valintaan. Kasvatukseen, matkailemattomuuteen, kaikkiin ihmissuhteisiin jne. 

Tärkeiden asioiden listastani uhkasi unohtua se kaikkein tärkein. Kiitollisuus ja positiivinen asenne. Kiitollisuus on niin laaja aihe että voisin kirjoittaa siitä luultavasti montakin kirjaa joten oikean hetken koittaessa kirjoitan siitä tänne kokonaan oman juttunsa. Se on vähintä mitä kiitollisuuden kokemukseni ansaitsee. Sama koskee ystäviä ja ystävyyttä.  Omat artikkelinsa ansaitsevat myös ms-tauti, masennus, ad/hd, omat ja lasten harrastukset, lastenkasvatus ja muut perheemme arkiset asiat joista minulla on monia standardiin huonosti istuvia mielipiteitä.

Ne mustelmat. Käsivarren sisäreunassa on ison kämmenen kokoinen siniharmaa läiskä. Ruma ja kudokset turvoksiin saanut läiskä. Se tuli kaatumisen vauhtia hidastaneesta kottikärryn aisasta osuessaan siinä rytäkässä mun kainalon suuntaan. Vasemmassa takareidessä luultavasti vielä komeampi jälki, mutta sinne en yllä suoraan katsomaan - peili onneksi hiukan loiventaa näkymää mulle. Nää osumat tulivat eilen äidin terassin hyökättyä aivan varoittamatta ja röyhkeän agressiivisesti mun (viattoman penkinpaikannäyttäjän) kimppuun. En luota siihen terassiin enää. Olisi ees hiukan murissut ensin, mutta ei, lyödä nyt täysillä kun ei olla ensin ees riidelty. Terassi vain oli kävelemästäni kohdasta arvaamattoman liukas. En lyönyt päätäni, katkaissut selkääni, yhtään raajaa tai edes sormea tai varvasta. Hyvin kävi, vain mustelmat vaivaavat hetken. Nekin nyt aamulla totuttelun jälkeen jo vähemmän kuin aivan tuoreina, vielä näkymättöminä. Kiitos siis minua suojelleille enkeleille. Heilläkin oli varmasti sillä hetkellä melkoinen kiire ohjata kaatumistani mulle suotuisimpaan suuntaan. Ehtivät sentään, katastrofin ainekset olivat käsillä. 

Nyt kun tunti on heräämisestä kulunut, aion mennä kysymään, saanko kävelylenkkiseuraa. Siinäpä muuten oiva juoni koiran hankkimisen harkintaan, jos mun aamuaikaiset heräämiset alkaa käydä talouden toisen aikuisen hermoille.. ei tarvitsis häntä herätellä, jos olis nelijalkainen lenkkikaveri talossa, aina valmiina lähtemään hiukan metsäilemään tän keski-ikäisen kera.. kellonajasta huolimatta.. ;)

Huomenta sinulle ja ihanaa maanantaita! <3

[h]

Eilen lauantaina oli mun 40. syntymäpäivä. Olin odottanut ja samalla pelännyt tuota päivää. En nyt kunnolla sitä ole pelännyt, jännittänyt ja pohtinut korkeintaan. Hiukan värikynää tuossa "pelkäämisessä". Aihettakaan pelkoon ei toki ole ilmennyt, ei ennen eikä jälkeen tämän kyseisen päivän. 

Iltaa sain viettää ystävän kanssa hänen kotonaan. Voi se ilta oli niin rentouttava! Puhetta riitti, mielipiteitä, rauhassa kahdestaan löllöttelyä. Nikotiininesteen sähkötupakastani unohdin kotiin, se olikin onneksi illan ainoa murhe. Muuten kaikki illan ominaisuudet olivat niin hyvässä flow-tilassa, ettei mitään järkeä! 

Tänäänkin on ollut huikean ihastuttava päivä. Mun 14. äitienpäivä! Ja mun äidin 40. kolmilapsisena vietetty äitienpäivä. Ihastuttavuutta omalla tavallaan loivensi se että tää oli mein kaikkien eka äitienpäivä ilman isää. Veimme kahdestaan äidin kanssa isän haudalle orvokit jo torstaina jotta saimme ne istutettua kauniissa säässä. Haudalla on nyt valkoinen ruusu kolmen punaisen ja neljän sinisen orvokin saartamana. Kauniisti, mielestäni. Isän muistelu on tänäänkin jonain yksinäisenä hetkenä tuonut kyyneleet mukanaan, kuten aika usein tapahtuu. Viimeksi aamulla kun huomasin tämän äitienpäiväni ja 40v synttärini olevan ekat itseäni koskevat merkkipäivät, joissa isä ei enää fyysisenä henkilönä ole mukana. Sydämessäni ja muistoissani toki saan hänet pitää mukana, mutta monesti olisi puhuttavaa isän kanssa. Kiitettävää lähinnä. Kyyneleet itsessään eivät onneksi enää tee kipeää. Ikävä joskus tekee. Mutta kiitollinen olen kuitenkin niin monesta isään liittyvästä asiasta että hyväksyn hänen poismenonsa ja haluan oppia parhaani mukaan elämään nykyisellä porukalla. Uskon että jollain tavalla tunteeni tavoittaa hänet edelleen. Hän käy meitä tapaamassa toisinaan, joskus linnun tai vain ajatuksen muodossa. 

Tuntuu mukavalta että tämän blogin sain vihdoin polkaistua. Innostuksestani jotain kertonee se, että eilen yritin kirjoittaa tänne Ikean ravintolajonosta. Jonotus kesti reilun puoli tuntia (menin jonoon 39-vuotiaana ja poistuin siitä juuri 40 vuotta täyttäneenä..) joten aika olisi toki riittänyt vaikka koko sivun jutun kirjoittamiseen, kuten toki aioinkin, mutta taidot eivät siihen puhelimitse yltäneet. Vielä. Normaalina päivänä ei Ikean ruokajonossa juurikaan ehdi kirjoitella, nopeaa toimintaa kun se yleensä on, mutta eilinen oli poikkeuksellinen Ikean tarjoaman ilmaisen äideille suunnatun aamiaisen vuoksi. (Kiitos Ikea!) Jonossa oli ihmisiä siihen liittyessäni noin neljässä rivissä, vain metallikaiteen erottaessa mutkittelevat, vierekkäiset jononpätkät toisistaan. Tunnelma oli kuitenkin rauhallinen ja sopuisa. 

Kotonammekin on nyt rauhallinen ja sopuisa tunnelma. Lapset on saatu nukkumaan, minä saan hetken kirjoittaa blogiani ja mies katsoo tabletilta jonkin minulle tuntemattoman elokuvan loppuun. Huomenna alkaa uusi viikko. Sitä ennen taidan hetken uinahtaa. Toivotan sulle ihanaa uutta viikkoa, tee siitä paras mihin nykyisillä resursseillasi pystyt!

[h]

Tällä tavalla haluan vihdoin antaa ihmisille laajemman valinnanvapauden lukea tai olla lukematta mun juttuja. Kirjoitettavaa on paljon vaikka en vielä tiedä, saanko kaiken tekstiksi asti ennenkuin asiat katoavat mun rikkinäisestä muistista jonnekin bittiavaruuden tuntemattomaan länsisiipeen jonne kukaan ei enää ikinä löydä reittiä. Jännä nähdä, mihin kaikkeen tääkin polku johtaa. 

Sinä lukijani olet tervetullut kommentoimaan mun juttuja. Lupa on myös van lukea kommentoimatta. Rohkaisen sua kuitenkin sanomaan asiasi jos on vaara, että sanomatta jättäminen joskus saattais käydä harmittamaan. 

Ihanaa alkaa vihdoin kirjoittaa tätä oikeastaan päiväkirjaksikin toisinaan muodostuvaa blogiani!

Hyvää viikonlopun alkua Sulle ja lähipiirillesi! <3 Heidi