On ollut erityinen viikonloppu. Nykyisin ei oo muita kuin erityisiä viikoloppuja. Erityisiä arkipäiviä myös. 

Eilen lauantaina oli mun 40. syntymäpäivä. Olin odottanut ja samalla pelännyt tuota päivää. En nyt kunnolla sitä ole pelännyt, jännittänyt ja pohtinut korkeintaan. Hiukan värikynää tuossa "pelkäämisessä". Aihettakaan pelkoon ei toki ole ilmennyt, ei ennen eikä jälkeen tämän kyseisen päivän. 

Iltaa sain viettää ystävän kanssa hänen kotonaan. Voi se ilta oli niin rentouttava! Puhetta riitti, mielipiteitä, rauhassa kahdestaan löllöttelyä. Nikotiininesteen sähkötupakastani unohdin kotiin, se olikin onneksi illan ainoa murhe. Muuten kaikki illan ominaisuudet olivat niin hyvässä flow-tilassa, ettei mitään järkeä! 

Tänäänkin on ollut huikean ihastuttava päivä. Mun 14. äitienpäivä! Ja mun äidin 40. kolmilapsisena vietetty äitienpäivä. Ihastuttavuutta omalla tavallaan loivensi se että tää oli mein kaikkien eka äitienpäivä ilman isää. Veimme kahdestaan äidin kanssa isän haudalle orvokit jo torstaina jotta saimme ne istutettua kauniissa säässä. Haudalla on nyt valkoinen ruusu kolmen punaisen ja neljän sinisen orvokin saartamana. Kauniisti, mielestäni. Isän muistelu on tänäänkin jonain yksinäisenä hetkenä tuonut kyyneleet mukanaan, kuten aika usein tapahtuu. Viimeksi aamulla kun huomasin tämän äitienpäiväni ja 40v synttärini olevan ekat itseäni koskevat merkkipäivät, joissa isä ei enää fyysisenä henkilönä ole mukana. Sydämessäni ja muistoissani toki saan hänet pitää mukana, mutta monesti olisi puhuttavaa isän kanssa. Kiitettävää lähinnä. Kyyneleet itsessään eivät onneksi enää tee kipeää. Ikävä joskus tekee. Mutta kiitollinen olen kuitenkin niin monesta isään liittyvästä asiasta että hyväksyn hänen poismenonsa ja haluan oppia parhaani mukaan elämään nykyisellä porukalla. Uskon että jollain tavalla tunteeni tavoittaa hänet edelleen. Hän käy meitä tapaamassa toisinaan, joskus linnun tai vain ajatuksen muodossa. 

Tuntuu mukavalta että tämän blogin sain vihdoin polkaistua. Innostuksestani jotain kertonee se, että eilen yritin kirjoittaa tänne Ikean ravintolajonosta. Jonotus kesti reilun puoli tuntia (menin jonoon 39-vuotiaana ja poistuin siitä juuri 40 vuotta täyttäneenä..) joten aika olisi toki riittänyt vaikka koko sivun jutun kirjoittamiseen, kuten toki aioinkin, mutta taidot eivät siihen puhelimitse yltäneet. Vielä. Normaalina päivänä ei Ikean ruokajonossa juurikaan ehdi kirjoitella, nopeaa toimintaa kun se yleensä on, mutta eilinen oli poikkeuksellinen Ikean tarjoaman ilmaisen äideille suunnatun aamiaisen vuoksi. (Kiitos Ikea!) Jonossa oli ihmisiä siihen liittyessäni noin neljässä rivissä, vain metallikaiteen erottaessa mutkittelevat, vierekkäiset jononpätkät toisistaan. Tunnelma oli kuitenkin rauhallinen ja sopuisa. 

Kotonammekin on nyt rauhallinen ja sopuisa tunnelma. Lapset on saatu nukkumaan, minä saan hetken kirjoittaa blogiani ja mies katsoo tabletilta jonkin minulle tuntemattoman elokuvan loppuun. Huomenna alkaa uusi viikko. Sitä ennen taidan hetken uinahtaa. Toivotan sulle ihanaa uutta viikkoa, tee siitä paras mihin nykyisillä resursseillasi pystyt!

[h]