Maanantaikaan ei anna mun nukkua. Ei sillä ettäkö mulla olis mitään heräämistä vastaankaan. Klo 05.04 katsoin kännykän kelloa ekan kerran hetken jo hereillä makailleena. Virkeä olo ja eiliseltä saadut jäätävät mustelmat eivät myöskään halunneet enää että sulkisin simmut ja vaipuisin takaisin unen maailmaan. Nousinpa siis, laitoin pyykkikoneenseen eilen likaantuneet farkut ja keitin kahvit. Mitäpä sitä turhaan makaamaan jos ei ees huvita. 

Ne mustelmat. Käsivarren sisäreunassa on ison kämmenen kokoinen siniharmaa läiskä. Ruma ja kudokset turvoksiin saanut läiskä. Se tuli kaatumisen vauhtia hidastaneesta kottikärryn aisasta osuessaan siinä rytäkässä mun kainalon suuntaan. Vasemmassa takareidessä luultavasti vielä komeampi jälki, mutta sinne en yllä suoraan katsomaan - peili onneksi hiukan loiventaa näkymää mulle. Nää osumat tulivat eilen äidin terassin hyökättyä aivan varoittamatta ja röyhkeän agressiivisesti mun (viattoman penkinpaikannäyttäjän) kimppuun. En luota siihen terassiin enää. Olisi ees hiukan murissut ensin, mutta ei, lyödä nyt täysillä kun ei olla ensin ees riidelty. Terassi vain oli kävelemästäni kohdasta arvaamattoman liukas. En lyönyt päätäni, katkaissut selkääni, yhtään raajaa tai edes sormea tai varvasta. Hyvin kävi, vain mustelmat vaivaavat hetken. Nekin nyt aamulla totuttelun jälkeen jo vähemmän kuin aivan tuoreina, vielä näkymättöminä. Kiitos siis minua suojelleille enkeleille. Heilläkin oli varmasti sillä hetkellä melkoinen kiire ohjata kaatumistani mulle suotuisimpaan suuntaan. Ehtivät sentään, katastrofin ainekset olivat käsillä. 

Nyt kun tunti on heräämisestä kulunut, aion mennä kysymään, saanko kävelylenkkiseuraa. Siinäpä muuten oiva juoni koiran hankkimisen harkintaan, jos mun aamuaikaiset heräämiset alkaa käydä talouden toisen aikuisen hermoille.. ei tarvitsis häntä herätellä, jos olis nelijalkainen lenkkikaveri talossa, aina valmiina lähtemään hiukan metsäilemään tän keski-ikäisen kera.. kellonajasta huolimatta.. ;)

Huomenta sinulle ja ihanaa maanantaita! <3

[h]