Mistä alkais.. on niin paljon ajateltavaa. Järjestystä ei näytä syntyvän joten syljen asiat ulos sattumanvaraisesti. Olen kai ollut niin pitkään kirjoittamaisillani ettei yhtäkkinen tulva suostukaan ohjautumaan kauniisiin riveihin joissa jokainen kirjain ja sana ja asia tietäisi paikkansa ja osaisi käyttäytyä. Beware..

Mua ei lakkaa hämmästyttämästä elämän monet kasvot, alati vaihtuvat ilmeet ja tunnetilat. Omassa tarinnassa päällimmäisenä vaikuttavat kiitollisuus ja ilo. Elämän runsaat värit.

Syvä huokaus.. mitä tarkoittaa runsaus, runsaat värit?  Se saattaa jollekin yksilölle tarkoittaa isoa kaunista taloa, loistokasta uraa, kaunista/komeaa puolisoa (omani on ilo silmilleni ja hän on minulle hyvin rakas <3 ), huikean suuria tuloja, täydellistä terveyttä ja kuntoa. Ulkomaanmatkoja, täydellisen ehjäksi ja naarmuttomaksi hiottua parisuhdetta, mainetta, kunniaa ja jokapäiväistä yltäkylläistä onnea. Nämä asiat ovat hienoja ja ihania, mutta itse en niitä kaipaa eikä minulle ole niitä syliin kannettu. Ei, en ole jäänyt niistä paitsi, ne eivät vain ole minulle hintansa arvoisia. 

Mulle runsaus on paljon maanläheisempää ja yksinkertaisempaa. Koti, perhe, turvallisuus ja käytännöllisyys ovat mulle ne tärkeysjärjestyksen kärkiasiat. Näiden asioiden alle mahtuu kaikki mikä mulle on tärkeää. 

 

Perhe.. suuri sana, suuri asia. Oma perheeni on kohtuullisen kirjava. Meistä kai yksikään ei ole ihan tavallinen. No, riippuu tietenkin siitä, miten tavallinen määritellään. Ehkä olemmekin tietämättäni täysin tavallisia ihan jokainen. Nykyinen perheeni käsittää puolisoni lisäksi kolme lastani ja kolme vuotta sitten leskeksi jääneen äitini. Asumme äitini kanssa eri talouksissa mutta perheeseeni hän kuuluu. (Nuorimmainen sanoi isäni kuoltua, että nyt meidän pitää kai sitten pärjäillä kuudestaan - siihen meidän on ollut tyytyminen. Isän kanssa elettyjen vuosien muistot onneksi kulkevat mukanamme.) Me olemme jokainen omilla tavoillamme epätavallisia minun silmissäni mutta jätettäköön muiden ominaisuudet heidän itsensä haltuun - yritän kertoa vain itsestäni ja omista kokemuksistani.

 

Minä. Mittarissa tällä hetkellä 42 vuotta. Horoskooppi (yks mun uskonnoista..) härkä, jota hallitsee rakkauden planeetta Venus ja jonka mahtavista ominaisuuksista saa lukea kaikkea imartelevaa (=pelottavaa) jokaiselta astrologiaa käsittelevältä nettisivustolta tai kirjasta. Itsepäinen, mukavuudenhaluinen, laiska, perfektionisti, ylipainoon taipuvainen, ankara ja vaativa itselleen ja läheisilleen. Nämä pitävät paikkansa. Räjähdysherkkä myös, ainakin nurkkaan ajettuna tai silloin kun läheinen joutuu tai on vaarassa joutua kiusaamisen tai muun vääryyden uhriksi. Onneksi kuitenkin monet hyväksikin luettavat härkä-ominaisuudet olen itsessäni tunnistanut. Niihin tosin sisältyy kaikki pelottavatkin puoleni.  Olen myös sinisilmäinen - uskon ihmisistä hyvää kunnes toisin todistetaan. Tämä asenne tuo toisinaan pettymyksiä, mutta jatkuva epäluuloisuus, kateus ja pessimismi olisivat raskaammat taakat kuin satunnaiset pettymykset.

 

Koti. Rakastan kotiani. Sen sijaintia, lähes kaikkia ominaisuuksia, eniten käytännöllisyyttä ja sitä ettemme pysty tosissaan häiritsemään kovaäänisellä elämänmenollamme naapureita koska meillä ei ole seinänaapureita. Tämän rakennustyypin virallinen nimi on erillistalo, yhtiömuotona rivitalo ja ulkomuoto kuin omakotitalo. Oman aikansa suunnittelun kukkanen, avara ja suhteellisen muunneltavakin, ilmava ja vähäseinäinen, yläkerran vinokattoisuutensa vuoksi jumalattoman hankalasti sisustettava. Kyllä, kiinteistönvälittäjä käyttäisi ilmaisuja "monien mahdollisuuksien koti" "mielenkiintoinen" "avara" "helppohoitoinen" jne. Me rakastuimme tähän yhtiöön jo ennen oman kotimme hankkimista, ennen ensimmäistäkään yötä uudessa kodissamme josta emme vielä tuolloin tienneet juuri mitään - vain ulkonäön, sijainnin ja sen seinänaapurittomuuden. Arktinen ilmasto asunnon sisällä talvisin yllätti, samoin se että erittäin kosteina syksyinä parketti nousi olohuoneessa kaarelle. Hometta tällaiseen elementtilaatikkoon ei onneksi pysty kertymään etenkään kun kylppäritiloissakin vaikuttaa (liian kuumalla pidettävä) lattialämmitys. Omakotitalon tunnelmaa lisää se, että remontteja on riittänyt vähintään joka toiselle vuodelle. Jos ei yhtiön yhteisiä remontteja niin sitten asukkaiden omia päähänpistoja. Ensitöiksemme perkasimme etupihan istutukset heti ensimmäisen kevään sulatettua maan vuonna 2003. Isän, hänen autonsa, vahvan köyden ja lapion avulla saimme poistettua monta lumimarjapensasta ja puna-kanukka puun. Jätimme vain ruman kauniit betonipylväät joihin istutamme joka kevät uuden muratin ja tähtisilmät - violetin ja valkoisen - sekä kaksi alppiruusua jotka olivat ennen karsintaa vaarassa hukkua lumimarjapensaiden sekaan ja tukehtua hengiltä. Nyt nuo kaksi kimalaismagneettia ovat kasvaneet pituutta reilusti yli etupihan katoksen reunan. Ovat tulleet vuosien mittaan minulle niin rakkaiksi etten voisi kuvitellakaan elämää ja kotiamme ilman niiden läsnäoloa. Vuosien mittaan nämä rakkaat rodot ovat saaneet seurakseen luumupuun, muualta siirrettyä itseohjautuvaa taponlehteä ja vain toiselle puolelle etupihaa rakennetun muurireunuksen. Muuri rakennettiin vuonna 2003, toisen lapseni ensimmäisenä keväänä. Ajankohta on helppo muistaa koska muurikivet halkaistiin rautakangella tyttäremme nukkuessa päiväuniaan rattaissa vain muutaman metrin päässä. Hänen untaan ei pauke haitannut. Hän oli kiistämättä perheemme hyväunisin jäsen jo silloin. Hän on ainoa tuntemani lapsi jonka suusta voidaan kuulla lause "voitaisko jo mennä nukkumaan?"

Pienellä laatoituksella muurialueen takana, makuuhuoneemme ikkunan alla asuu nykyisin toisinaan myös esikoiseni rakas kaksipyöräinen sininen menopeli. 2006 koimme täällä myös putkiremontin ihanuudet - tosin kyseinen putkiremontti vaikutti asumiseen vain asunnon ulkopuolella. Kotimme oli tuolloin kuin saarella. Valtavat montut ja kaivannot lähestulkoon ympäröivät rakennuksen etupuolen, toisinaan emme päässeet autolla lähellekään tavallisesti etuoven vieressä sijaitsevaa autokatostamme. Myös kävellen kodin lähellä liikkuminen oli pelottavaa - monttujen yli kuljettiin erilaisia lankonkeja ja levyjä pitkin eivätkä suojiksi aetetut kaiteet ja nauhat olleet lähelläkään idioottivarmoja. Turvallisuudentunnetta eivät lisänneet myöskään ikkunan edessä liikkuneet valtavan kokoiset kauhat joita ohjaavat koneet hädintuskin mahtuivat kääntymään pihatiellä. Koneiden liikehdintää seurattiin silloin kauhunsekaisin tuntein keittiön ikkunasta - keskimmäinen lapseni suoritti tarkkailua vanhan pöytäkoneeni päällä seisoen, se kun oli tuolloin kaksivuotiaalle juuri sopivan korkuinen alusta. Vuoden 2008 ikkunaremontti oli myös mielenkiintoinen kokemus. Eräänä päivänä pihaan saapui kuoma-autokyydillä isoja paketteja erikokoisia elementti-ikkunoita. Eräänä toisena päivänä saapui purku- ja asennusmiehiä jotka poistivat vanhat ovet ja ikkunat uskomattomalla ripeydellä. Tämän jälkeen uusien asennus tapahtui vielä nopeammin ja sujuvammin kuin purku. Uudet ikkunat ja ovet muuttivat kodin entistäkin käytännöllisemmäksi, ikkunat tulivat helpommiksi puhdistaa vähempien ruutujen vuoksi ja ilme muuttui raikkaammaksi mustien karmien vaihtuessa valkoisiin. Turvallisuuskin parani yläkerran avattavien ikkunoiden korvatessa entiset kiinteät. Omia projektejamme ovat olleet takapihan terassin ja katoksen uusiminen (2008) ja yläkerran makuuhuoneen nukkumaparven rakennus (2013). Ne tosin olivat vain pientä näpertelyä vuoden 2015 täysremppaan verrattuna. Silloin muutimme koko maallisen omaisuutemme takapihalle aidan yli nostettuun merikonttiin ja itsemme majoitimme äitini yläkerran avoimeen tilaan. Siellä asuimme koko kolmen kuukauden remonttimme ajan ja muutimme takaisin kotiin jouluksi 2015. Tuo aika elämästämme oli  minut vuodepotilaaksi kaataneen pahenemisvaiheen vuoksi haasteita ja tuskaa täynnä, mutta nyt kun remontista on kulunut hiukan yli puolitoista vuotta, olemme uudelleen pikkuhiljaa rakastuneet aivan täysin muuttuneeseen kotiimme. Remontissa keittiö ja makuuhuone vaihtoivat paikkaa, kylppäri ja wc yhdistyivät ja yhdistetystä tilasta saatiin niin avara, ettei meidän tarvitse muuttaa täältä pois siinäkään tapauksessa että minun jalkani eivät enää palvelisi kunnolla ja käyttäisin pyörätuolia. Tämä tuskin jää viimeiseksi remontiksi mutta noin kymmenen vuoden tauko ennen seuraavaa remonttia tekisi luultavasti hyvää. 

 

Turvallisuus ja käytännöllisyys ovat mulle niin äärettömän tärkeitä ja rakkaita asioita, että ne ovat luultavasti vaikuttaneet mun pienessä maailmassani aivan jokaiseen valintaan. Kasvatukseen, matkailemattomuuteen, kaikkiin ihmissuhteisiin jne. 

 

Tärkeiden asioiden listastani uhkasi unohtua se kaikkein tärkein. Kiitollisuus ja positiivinen asenne. Kiitollisuus on niin laaja aihe että voisin kirjoittaa siitä luultavasti montakin kirjaa joten oikean hetken koittaessa kirjoitan siitä tänne kokonaan oman juttunsa. Se on vähintä mitä kiitollisuuden kokemukseni ansaitsee. Sama koskee ystäviä ja ystävyyttä.  Omat artikkelinsa ansaitsevat myös ms-tauti, masennus, ad/hd, omat ja lasten harrastukset, lastenkasvatus ja muut perheemme arkiset asiat joista minulla on monia standardiin huonosti istuvia mielipiteitä.